Ihonhoidon ammattilaisena olen aina hoitanut ihoani hyvin. Kerron aina asiakkaille myös ihonhoidon tärkeydestä ja erityisesti ihon päivittäisestä puhdistamisesta. Kuitenkin myös itseltäni on liian usein jäänyt aamun puhdistus tekemättä. Iholla kun ei yön jäljiltä ole meikkiä, kuvittelee, että iho on ihan puhdas. Pieni pyyhkäisy kasvovettä muka riittäisi. Yön aikana ihosta kuitenkin erittyy hikeä ja talia, ja siihen kertyy ympäristöstä likaa, pölyä ja mikrobeja. Huolimaton puhdistus saattaa tukkia ihohuokosia ja aiheuttaa epäpuhtauksia ja tulehduksia. Vesi ei liuota rasvaa ja mikrobeja, joita on ihossamme, siksi ihon puhdistukseen tarvitaan puhdistavia erityistuotteita.

Koska itsekin olin jättänyt väliin aamun puhdistuksen, päätin tehdä asialle jotain. Vuodenvaihteessa, jolloin tehdään uudenvuodenlupauksia, tein itseni kanssa sopimuksen: illan viimeiseksi ja aamun ensimmäiseksi puhdistan kasvot oikeaoppisesti ja juon lasin vettä. Mitä sitten tapahtui? Jo ensimmäisinä päivinä huomasin, että onpa aamunaloitus pirteämpi ja raikkaampi. Noin kahden viikon rutiinin jälkeen ero oli selkeä. Ihoni oli näkyvästi puhtaampi ja kirkkaampi. Ja toki hyvän puhdistuksen jälkeen muut ihonhoitotuotteet imeytyvät paremmin ja saavat iholla aikaan tuloksia. Ja vesi sisäisesti nautittuna auttaa myös ihon hyvinvointiin. Tyynyliina on myös hyvä vaihtaa mahdollisimman usein, jottei siihen tarttuva lika ja rasva entisestään tuo epäpuhtauksia iholle.

Mistä tunnistaa hyvän puhdistustuotteen?

Hyvän puhdistustuotteen jäljiltä kasvot tuntuvat miellyttäviltä, eikä iholle jää likaa tai meikkiä. Kasvovettä käytettäessä vanulappu ei siis jää likaiseksi. Puhdistuksen tulisi viedä pois meikki, lika, bakteerit ja ylimääräinen öljy, mutta ei kuitenkaan ihon omaa kosteutta ja terveitä soluja. Vaikka et käyttäisi meikkiä, ei ihonpuhdistusta pidä jättää tekemättä. Koska jokaisen iholla on erilaiset tarpeet, ei ole olemassa kaikille sopivaa puhdistustuotetta. Tämän takia on tärkeää löytää juuri omalle iholle sopivat puhdistustuotteet.

Diego dalla Palma Professional RVB Skinlab puhdistustuotteet

Olen itse käyttänyt elämäni aikana useita eri sarjojen puhdistustuotteita. Tutustuessani Diego dalla Palma Professional RVB Skinlab -ihonhoitotuotteisiin, löysin parhaat puhdistustuotteet ikinä. Itse käytän puhdistusmaitoa ja – kasvovettä. Ihotyyppini on normaali, joten tuotteista saan sopivan kosteutuksen iholle ja kasvot jäävät puhdistuksen jälkeen ihanan pehmeäksi, eikä iholle myöskään jää rasvaisuuden tuntua. Meikki lähtee tuotteilla myös hyvin, kunhan malttaa jättää tuotteen hetkeksi kasvoille ennen huuhtelua. Talven avantountireissuilla kassissa on mukana taas puhdistusvaahto, joka on helppo puhdistustuote. Se on myös miesten suosikkituote helppoutensa ansiosta.

Biphasic micellar make up remover

All-in-One puhdistusaine, jonka innovatiivinen kaksiosainen koostumus toimii synergisesti; alempi osa puhdistaa lian ja epäpuhtaudet iholta, kun taas ylempi osa poistaa tehokkaasti jopa vedenkestävän meikin. Hellävarainen tuote, joka sopii herkimmällekin iholle,

Detoxifying cleansing mousse

Puhdistusvaahto, joka puhdistaa ja poistaa epäpuhtaudet, meikkijäämät sekä liiallisen talin tehden ihosta hyväntuntuisen ja raikkaan. Ihana tuote ottaa mukaan jumppakassiin ja käyttää suihkussa treenin jälkeen. Sopii myös miehille.

Deep Cleansing Gel

Puhdistava ja supistava puhdistusgeeli, joka on suunniteltu erityisesti rasvaisen, kiiltelevän ja akneihon tehokkaaseen ja hellävaraiseen puhdistamiseen. Poistaa iholla olevaa talia, epäpuhtauksia, meikkiä ja puhdistaa ihohuokoset. ACN-yhdiste vähentää haitallisten bakteerien määrää ja estää mustapäiden ja näppyjen muodostumista. Saippuaton, alkoholiton ja parabeeniton.

Micellar cleansing milk

Puhdistusmaito, joka puhdistaa ihon kauttaaltaan. Hellävaraisesti poistaa silmä- ja kasvomeikin säilyttäen ihon optimaalisen tasapainon sekä estäen veden kuivattavaa vaikutusta. Jättää ihon pehmeäksi ja raikkaaksi, sopii kaikille ihotyypeille.

Micellar cleansing water

Misellivesi, joka on täydellinen tuote herkälle ja couperoottiselle iholle. Poistaa meikin nopeasti, jättämättä rasvaista jälkeä ja kuivattamatta ihoa. Ei tarvitse huuhdella iholta. Ei sisällä alkoholia eikä säilöntäaineita. Erinomainen tuote mukaan matkalle, kun juoksevaa vettä ei ole saatavilla.

Muista!

Puhdistuksen jälkeen iho pyyhitään kasvovedellä, joka tasoittaa ihon pH:n ja saa ihonhoitotuotteet imeytymään paremmin. Kasvoveden valinnassa on hyvä kiinnittää huomio siihen, että se on alkoholiton.

Revitalising tonic

Kasvovesi, joka on kosteuttava ja tasapainottava. Vaikuttavat ainesosat aikaansaavat hienovaraisen kiinteyttävän vaikutuksen sekä kosteuttavat ja suojaavat ihoa. Alkoholiton. Ei ärsytä silmiä.

Tehdäänkö siis sopimus ja muistetaan ihonpuhdistus illan viimeiseksi ja aamun ensimmäiseksi? Mielelläni autan oikean puhdistustuotteen valinnassa. SINUN ihollesi ja tarpeiseesi sopivan.

Raikkaampia aamuja ja iltoja toivotellen,

Satu –  sinun SKY-kosmetologisi